sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Piparkakkutalo

Tänä vuonna ajattelin käydä piparkakkutalo-projektiin uusin ajatuksin kiinni. Ensimmäinen muutos aikaisempiin vuosiin oli talon kasaamisessa. Sulalla sokerilla olen saanut lähinnä hankittua palovammoja ja vinoja mökkejä, joten päätin kasata mökkini tänä vuonna pikeerillä. Toinen muutos oli leipoa mökki itsetehdystä taikinasta kaupan valmiin sijaan. Ja kumpikin päätös tuntui olevan täysin oikea. Ensinnäkään talon osat ei paisuneet muodottomiksi uunissa ja toisekseen selvisin tällä kertaa ilman yhtäkään palovammaa.


Innostuin talon koristelussa ja tein sille paankaton mantelilastuista. Vaikka etukäteen pelkäsin paanuttamisen vievän vähintään yhden yön, selvisin siitä varsin joutuisasti ja koko mäkki oli valmis lasten nukkumaanmeno aikaan.
Vaikka tämä(kään) talo ei vedä vertoja niille mahtaville piparkakkuhuviloille joita todelliset rakennusmestarit tekee, niin oikeaan suuntaan tässä ollaan menossa. Ehkä ensi vuonna siirryn jo hieman haastavampaan malliin.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Mantelinen karpalokakku

Joulun lähestyessä mielen valtaa jouluiset maut. Karpaloinen kahvikakku kuulostaa jouluiselta ja kaikenlisäksi on todella kauniin näköinen. Ja mikä parasta, vihdoinkin on joku järkevä paikka, mihin käyttää noita karpaloita pakkasesta!
Jos mietit, mitä leipoisit jouluksi, niin suosittelen lämpimästi tätä kakkua.



Mantelinen karpalokakku

Karpalo täyte:

1 dl vettä
1 dl sokeria
2 dl karpaloita

Laita sokeri ja vesi pieneen kattilaan. Kiehauta. Lisää karpalot kattilaan ja kiehauta uudelleen. Anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä n. 10 minuttia. Siirrä kattila pois levyltä ja anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi.


Taikina:

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
100 g voita
2 dl sokeria
2 isoa munaa
1 tl manteliaromia
200 g kermaviiliä
1 dl pähkinärouhetta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota tasapohjainen kuivakakkuvuoka (halkaisija n. 24 cm) tai irtopohjavuoka (tällöin voit halutessasi rakentaa foliosta keskitötterön).
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään. Laita voi ja sokeri kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella ne hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen ja sekoita ne sähkövatkaimella. Lisää munien jälkeen manteliaromi. Lisää 1/3 jauhoseoksesta ja vatkaa sähkövatkaimella ne taikinaan. Lisää puolet kermaviilistä ja sekoita taas. Lisää 1/3 jauhoista, sekoita. Lisää loput kermaviilistä, sekoita. Lisää loput jauhoista, sekoita.
Laita 2/3 taikinasta vuokaan ja tasoita pinta. Laita karpalotäyte taikinan päälle ja täytteen päälle loput taikinat. Tasoita tasaiseksi. Ripottele pähkinärouhe taikinan pinnalle. Paista 40-45 minuttia tai kunnes kakku on kullanruskea.
Paistamisen jälkeen anna kakun jäähtyä 10-15 minuttia ennen kun koristelet sen.


Mantelinen kuorrute:

2 dl tomusokeria
0,5 tl manteliaromia
vettä

Laita tomusokeri kulhoon ja lisää manteliaromi sen joukkoon. Lisää vettä vähitelleen teelusikallinen kerrallaan, kunnes kuorrute on juoksevahkoa. Koristele kakku kuorrutteella.




Niin, ja mitä tulee keskitötterön rakentamiseen itse. Minä en omista muita tasapohjaisia kakkuvuokia kun irtopohjavuokia. Mutta halusin silti kakun keskelle reiän (koska on hauskan näköistä kun kuorrute valuu myös keskireiän reunoja pitkin), joten jouduin askartelemaan sellaisen foliosta. Valitsin sopivan kokoisen lasin (eli tuopin) ja päällystin sen sopivalle korkeudelle saakka foliolla.  Katsoin, että foliota tulee myös lasin reunan ylitse. Ylitse menevän osaan leikkasin suikaleita, jotka taitoin vuoan pohjalle (jotta keskitötterö pysyy varmasti pystyssä). Vuoan pohjalle leikkasin vuoan kokoisen palan leivinpaperia ja paperin keskelle keskitötterön kokoisen aukon. Vaikka hieman epäilin onnistumistani saada leivinpaperit ja foliot kakun pohjasta irti, onnistui se hyvin.

Ja mitä tulee itse kakkuun, niin manteli ja karpalo on täydellinen makuyhdistelmä! Pähkinärouhe kakun päällä antaa vielä oman arominsa makuihin.

torstai 6. joulukuuta 2012

Pizzanyytit

Tänään oli päivä kun mikään ruoka ei oikein kuulostanut siltä, että sitä olisi jaksanut alkaa tekemään. Joten päätin hieman tuunata pizzaa ja katsoa, syödäänkö tänään ylipäätä mitään. Kyllä syötiin, varsin hyviä pizzanyyttejä.


Pizzanyytit (n. 8 kpl)

2,5 dl vettä (42 asteista)
0,5 pussia hiivaa
siirappia
vehnäjauhoja
suolaa

Laita n. rkl siirappia veden sekaan. Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita veteen. Lisää jauhoja varovaisesti samalla alustaen taikinaa. Kun taikina alkaa olemaan hyvän tuntuista (pehmeää, mutta muotoiltavaa), lisää ripaus suolaa ja jatka alustusta vielä hetki, jotta suola sekoittuu taikinaan. Anna kohota kaksinkertaiseksi muovin alla.
Voitele öljyllä muffinssipellin koloja. Kaulitse n. 0,5 -1 cm paksuinen levy. Paina 20 cm tai hieman suuremman halkaisijan omaavalla kulholla tms pyöreitä lättyjä taikinasta. Kaulitse lättyjen reunoja ohuammiksi ja aseta muffinssipellin koloihin. Laita taikinan päälle mieleistä täytettä, nosta taikina lättyjen reunat ylös ja nipistä kiinni.
Paista 225 asteessa kunnes nyyttien pinta saa väriä.

Meillä nyyttien täytteenä oli jauhelihaa, porkkanaraastetta, sipulia ja paprikaa maustettuna mustapippurilla, cayennepippurilla sekä pienellä lorauksella soijakastiketta.




Lasten mielestä nämä oli pizzamuffinsseja ja kieltämättä ne siltä hieman näyttävätkin. Hyviä oli ja taatusti tehdään toistekin, ehkä hieman eri täytteellä.

Merirosvojuhlat

Viime viikonloppuna meillä vietettiin esikoisen 6 vuotis syntymäpäiviä merirosvoisissa tunnelmissa. Tarjottavat juhliin oli tehty täysin esikoisen toiveiden perusteella ja näiden toiveiden takia juhlapäydästä ei löytynyt täytekakkua ollenkaan, vaikka minä olisin halunnut koettaa tehdä aarrearkku kakun. Sensijaan pöydästä löytyi cookie popseja, mutakakkua, mini-hampurilaisia, suklaamuffinsseja sekä kuningatarkakku domino kannella. Oman haasteensa leipomuksiin toi taas kerran allergiset syntymäpäivävieraat.


Cookie pops

300 g dominoita
n. 3 rkl tuorejuustoa
n. 1 rkl kaakaojauhetta

Murskaa dominot täytteineen päivineen hienoksi murskaksi. Lisää joukkoon  kaakaojauhe ja tuorejuusto (joko maustamaton tai maustettu, oman maun mukaan). Sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta palloja. Sulata pieni määrä suklaata ja kasta tikku suklaaseen ennen kuin laitat sen dominopalloon kiinni (pysyy paremmin tikkari tikussa). Laita jääkaappiin jähmettymään.
Sulata suklaa jolla aiot päällystää tikkarit. Päällystä ja koristele nompparelleillä tms.


Mini-hampurilaiset

2,5 dl vettä (42 asteista)
0,5 pussia kuivahiivaa
2,5 dl vehnäjauhoja

Vesi, hiiva ja jauhot sekoitetaan yhteen löysäksi velliksi. Jätä n. 30 minuutiksi liinan alle kunnes velli alkaa kuplimaan.

0,5 dl öljyä
1,5 rkl siirappia
3-4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Lisää öljy ja siirappi vellin sekaan. Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla alustaen taikinaa. Kun taikinan koostunut on hyvä, kaulitse se n. 1 cm ohueksi levyksi. Paina levystä pienellä lasilla, piparkakkumuotilla tms. sämpylöitä irti ja aseta ne pellille kohoamaan. Anna kohota n. 20 minuttia. Voitele halutessasi kananmunan valkuaisella tai maidolla.
Paista 200 asteessa 8-10 minuttia.

Tee jauhelihapihveistä hampurilaisten väliin hieman kuoria suurempia, ne kutistuu hieman paistaessa. Paista pihvit paistinpannulla. Kananmunattomissa jauhelihapihveissä munan voi korvata raa'alla perunaraasteella.




Vegaaniset suklaamuffinssit (12 kpl)

1,5 dl sokeria
100g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vahinjasokeria
2 dl ananas- tai omenamehua

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne vaahtoon ja sekoita. Lisää myös mehu ja sekoita tasaiseksi.
Paista 200 asteessa 10-15 minuttia tai kunnes muffinssit on kypsiä.

Nämä muffinssit on kuorrutettu kaakaolla maustetulla kermavaahdolla.



Palmut on tehty kierrittämällä riskeaksi värjättyä sokerimassaa kakkukynttilän ymprille. Lehvät on irtomallia. Mutakakun ohje löytyy täältä.


Kuningatargyydykekakkua koristi sokerimassasta tehty aarrekartta. Joka katosi ensimmäisenä juhlavieraiden nälkäisiin suihin! Hyydykekakun ohje löytyy täältä.


Kuvien laatu on mitä on, jouduin noukkimaan ne miehen ottamista kuvista. Juhlavieraat ryntäsivät niin innoissaan pöytään etten yksinkertaisesti ehtinyt keskittyä tarjottavien kuvaamiseen.