sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Piparkakkutalo

Tänä vuonna ajattelin käydä piparkakkutalo-projektiin uusin ajatuksin kiinni. Ensimmäinen muutos aikaisempiin vuosiin oli talon kasaamisessa. Sulalla sokerilla olen saanut lähinnä hankittua palovammoja ja vinoja mökkejä, joten päätin kasata mökkini tänä vuonna pikeerillä. Toinen muutos oli leipoa mökki itsetehdystä taikinasta kaupan valmiin sijaan. Ja kumpikin päätös tuntui olevan täysin oikea. Ensinnäkään talon osat ei paisuneet muodottomiksi uunissa ja toisekseen selvisin tällä kertaa ilman yhtäkään palovammaa.


Innostuin talon koristelussa ja tein sille paankaton mantelilastuista. Vaikka etukäteen pelkäsin paanuttamisen vievän vähintään yhden yön, selvisin siitä varsin joutuisasti ja koko mäkki oli valmis lasten nukkumaanmeno aikaan.
Vaikka tämä(kään) talo ei vedä vertoja niille mahtaville piparkakkuhuviloille joita todelliset rakennusmestarit tekee, niin oikeaan suuntaan tässä ollaan menossa. Ehkä ensi vuonna siirryn jo hieman haastavampaan malliin.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Mantelinen karpalokakku

Joulun lähestyessä mielen valtaa jouluiset maut. Karpaloinen kahvikakku kuulostaa jouluiselta ja kaikenlisäksi on todella kauniin näköinen. Ja mikä parasta, vihdoinkin on joku järkevä paikka, mihin käyttää noita karpaloita pakkasesta!
Jos mietit, mitä leipoisit jouluksi, niin suosittelen lämpimästi tätä kakkua.



Mantelinen karpalokakku

Karpalo täyte:

1 dl vettä
1 dl sokeria
2 dl karpaloita

Laita sokeri ja vesi pieneen kattilaan. Kiehauta. Lisää karpalot kattilaan ja kiehauta uudelleen. Anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä n. 10 minuttia. Siirrä kattila pois levyltä ja anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi.


Taikina:

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
100 g voita
2 dl sokeria
2 isoa munaa
1 tl manteliaromia
200 g kermaviiliä
1 dl pähkinärouhetta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota tasapohjainen kuivakakkuvuoka (halkaisija n. 24 cm) tai irtopohjavuoka (tällöin voit halutessasi rakentaa foliosta keskitötterön).
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään. Laita voi ja sokeri kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella ne hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen ja sekoita ne sähkövatkaimella. Lisää munien jälkeen manteliaromi. Lisää 1/3 jauhoseoksesta ja vatkaa sähkövatkaimella ne taikinaan. Lisää puolet kermaviilistä ja sekoita taas. Lisää 1/3 jauhoista, sekoita. Lisää loput kermaviilistä, sekoita. Lisää loput jauhoista, sekoita.
Laita 2/3 taikinasta vuokaan ja tasoita pinta. Laita karpalotäyte taikinan päälle ja täytteen päälle loput taikinat. Tasoita tasaiseksi. Ripottele pähkinärouhe taikinan pinnalle. Paista 40-45 minuttia tai kunnes kakku on kullanruskea.
Paistamisen jälkeen anna kakun jäähtyä 10-15 minuttia ennen kun koristelet sen.


Mantelinen kuorrute:

2 dl tomusokeria
0,5 tl manteliaromia
vettä

Laita tomusokeri kulhoon ja lisää manteliaromi sen joukkoon. Lisää vettä vähitelleen teelusikallinen kerrallaan, kunnes kuorrute on juoksevahkoa. Koristele kakku kuorrutteella.




Niin, ja mitä tulee keskitötterön rakentamiseen itse. Minä en omista muita tasapohjaisia kakkuvuokia kun irtopohjavuokia. Mutta halusin silti kakun keskelle reiän (koska on hauskan näköistä kun kuorrute valuu myös keskireiän reunoja pitkin), joten jouduin askartelemaan sellaisen foliosta. Valitsin sopivan kokoisen lasin (eli tuopin) ja päällystin sen sopivalle korkeudelle saakka foliolla.  Katsoin, että foliota tulee myös lasin reunan ylitse. Ylitse menevän osaan leikkasin suikaleita, jotka taitoin vuoan pohjalle (jotta keskitötterö pysyy varmasti pystyssä). Vuoan pohjalle leikkasin vuoan kokoisen palan leivinpaperia ja paperin keskelle keskitötterön kokoisen aukon. Vaikka hieman epäilin onnistumistani saada leivinpaperit ja foliot kakun pohjasta irti, onnistui se hyvin.

Ja mitä tulee itse kakkuun, niin manteli ja karpalo on täydellinen makuyhdistelmä! Pähkinärouhe kakun päällä antaa vielä oman arominsa makuihin.

torstai 6. joulukuuta 2012

Pizzanyytit

Tänään oli päivä kun mikään ruoka ei oikein kuulostanut siltä, että sitä olisi jaksanut alkaa tekemään. Joten päätin hieman tuunata pizzaa ja katsoa, syödäänkö tänään ylipäätä mitään. Kyllä syötiin, varsin hyviä pizzanyyttejä.


Pizzanyytit (n. 8 kpl)

2,5 dl vettä (42 asteista)
0,5 pussia hiivaa
siirappia
vehnäjauhoja
suolaa

Laita n. rkl siirappia veden sekaan. Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita veteen. Lisää jauhoja varovaisesti samalla alustaen taikinaa. Kun taikina alkaa olemaan hyvän tuntuista (pehmeää, mutta muotoiltavaa), lisää ripaus suolaa ja jatka alustusta vielä hetki, jotta suola sekoittuu taikinaan. Anna kohota kaksinkertaiseksi muovin alla.
Voitele öljyllä muffinssipellin koloja. Kaulitse n. 0,5 -1 cm paksuinen levy. Paina 20 cm tai hieman suuremman halkaisijan omaavalla kulholla tms pyöreitä lättyjä taikinasta. Kaulitse lättyjen reunoja ohuammiksi ja aseta muffinssipellin koloihin. Laita taikinan päälle mieleistä täytettä, nosta taikina lättyjen reunat ylös ja nipistä kiinni.
Paista 225 asteessa kunnes nyyttien pinta saa väriä.

Meillä nyyttien täytteenä oli jauhelihaa, porkkanaraastetta, sipulia ja paprikaa maustettuna mustapippurilla, cayennepippurilla sekä pienellä lorauksella soijakastiketta.




Lasten mielestä nämä oli pizzamuffinsseja ja kieltämättä ne siltä hieman näyttävätkin. Hyviä oli ja taatusti tehdään toistekin, ehkä hieman eri täytteellä.

Merirosvojuhlat

Viime viikonloppuna meillä vietettiin esikoisen 6 vuotis syntymäpäiviä merirosvoisissa tunnelmissa. Tarjottavat juhliin oli tehty täysin esikoisen toiveiden perusteella ja näiden toiveiden takia juhlapäydästä ei löytynyt täytekakkua ollenkaan, vaikka minä olisin halunnut koettaa tehdä aarrearkku kakun. Sensijaan pöydästä löytyi cookie popseja, mutakakkua, mini-hampurilaisia, suklaamuffinsseja sekä kuningatarkakku domino kannella. Oman haasteensa leipomuksiin toi taas kerran allergiset syntymäpäivävieraat.


Cookie pops

300 g dominoita
n. 3 rkl tuorejuustoa
n. 1 rkl kaakaojauhetta

Murskaa dominot täytteineen päivineen hienoksi murskaksi. Lisää joukkoon  kaakaojauhe ja tuorejuusto (joko maustamaton tai maustettu, oman maun mukaan). Sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta palloja. Sulata pieni määrä suklaata ja kasta tikku suklaaseen ennen kuin laitat sen dominopalloon kiinni (pysyy paremmin tikkari tikussa). Laita jääkaappiin jähmettymään.
Sulata suklaa jolla aiot päällystää tikkarit. Päällystä ja koristele nompparelleillä tms.


Mini-hampurilaiset

2,5 dl vettä (42 asteista)
0,5 pussia kuivahiivaa
2,5 dl vehnäjauhoja

Vesi, hiiva ja jauhot sekoitetaan yhteen löysäksi velliksi. Jätä n. 30 minuutiksi liinan alle kunnes velli alkaa kuplimaan.

0,5 dl öljyä
1,5 rkl siirappia
3-4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Lisää öljy ja siirappi vellin sekaan. Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla alustaen taikinaa. Kun taikinan koostunut on hyvä, kaulitse se n. 1 cm ohueksi levyksi. Paina levystä pienellä lasilla, piparkakkumuotilla tms. sämpylöitä irti ja aseta ne pellille kohoamaan. Anna kohota n. 20 minuttia. Voitele halutessasi kananmunan valkuaisella tai maidolla.
Paista 200 asteessa 8-10 minuttia.

Tee jauhelihapihveistä hampurilaisten väliin hieman kuoria suurempia, ne kutistuu hieman paistaessa. Paista pihvit paistinpannulla. Kananmunattomissa jauhelihapihveissä munan voi korvata raa'alla perunaraasteella.




Vegaaniset suklaamuffinssit (12 kpl)

1,5 dl sokeria
100g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vahinjasokeria
2 dl ananas- tai omenamehua

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne vaahtoon ja sekoita. Lisää myös mehu ja sekoita tasaiseksi.
Paista 200 asteessa 10-15 minuttia tai kunnes muffinssit on kypsiä.

Nämä muffinssit on kuorrutettu kaakaolla maustetulla kermavaahdolla.



Palmut on tehty kierrittämällä riskeaksi värjättyä sokerimassaa kakkukynttilän ymprille. Lehvät on irtomallia. Mutakakun ohje löytyy täältä.


Kuningatargyydykekakkua koristi sokerimassasta tehty aarrekartta. Joka katosi ensimmäisenä juhlavieraiden nälkäisiin suihin! Hyydykekakun ohje löytyy täältä.


Kuvien laatu on mitä on, jouduin noukkimaan ne miehen ottamista kuvista. Juhlavieraat ryntäsivät niin innoissaan pöytään etten yksinkertaisesti ehtinyt keskittyä tarjottavien kuvaamiseen.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Päärynäinen keikauskakku

Minun teki mieli leipoa jotain, jossa oli päärynää. Ja koska keikauskakku on kaivellut mieleni perällä jo pidempää, päätin rohkeasti lähteä säveltämään päärynäistä keikauakskkua.


Päärynäinen keikauskakku

Vuoan pohjalle:

1 päärynä
30 g voita
muscovado (tai fariini) sokeria
kanelia

Taikina:

2 kananmunaa
105 g sokeria
30 g voita
1 purkki Piltti päärynäsosetta (125 g)
135 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5-1 tl kaaardemummaa

Leikkaa leivipaperista kakkuvuokaan (halkaisija 17 cm) sopiva pala leivinpaperia. Voitele ja jauhota vuoan reunat.
Leikkaa vuoan pohjalle tuleva voi ohuiksi lastuiksi ja asettele tasaisesti vuoan pohjalle. Ripottele voin päälle kanelia ja muscovado sokeria. Kuori ja viipaloi päärynä ja aseta vuoan pohjalle.
Sulata taikinaan tuleva voi ja lisää päärynäsose siihen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voiseos vaahtoon varovaisesti sekottaien. yhdistä kuivat aineet ja lisää nekin vaahtoon varovaisesti sekottaen. Kaada taikina päärynöiden päälle.
Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.
Kun otat kakun uunista, varmista veitsellä ettei se ole tarttunut vuoan reunoihin kiinni. Anna kakun jäähtyä hetken aikaa ja kumoa se sitten tarjoiluastialle.


Tämä oli hyvää, tosin taikina oli makuuni ehkä hieman mautonta. Kaipasinkin siihen ehkä ripauksen kaardemummaa. Seuraavalla kerralla sitten....


26.11.2012
Sain tilaisuuden testata pohjaa kaardemumman kanssa ja pakko se on vaan sanoa, että tuli miljoona kertaa maukkaampi torttu! Tosin olen tässä syksyn aikana mieltynyt aika mausteisiin leipomuksiin, joten kaardemumman voi huoleta jättää myös pois pohjasta jos haluaa vähemmän mausteista makua kakkuunsa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Pistaasipähkinä-minikakut

Isäinpäivää ajatellessa mietin, mistä tuo lasteni isä pitäisi. Asiaa ei tarvinnut pohtia pitkään, vastaus oli pähkinöistä. Joten aloin etsimään pistaasikakku ohjetta. En halunnut kuitenkaan tehdä isoa kakkua vaan ajatus minikakuista viehätti. Tietenkään mitään sopivaa ohjetta suoraan minikakuille ei löytynyt ja ohje, joka viehätti, ei sisältänyt tietoa edes minkä kokoiseen kakkuvuokaan alkuperäinen kakku on tehty. Joten taikinan pienentäminen meni aikamoiseksi arpomiseksi ja varsin matemaattisissa tunnelmissa minikakkujen teko alkoikin.


Päätin käyttää minikakkujen valmistuksessa muffinssipeltiä ja päällystää minikakut tummalla suklaakuorrutuksella. Aikaisemmin tein koristeeksi pieniä tatteja sokerimassasta ja liitin varret ja hatut yhteen pikeerillä.



Pistaasipähkinä.minikakut (10 kpl)

100 g pistaasipähkinöitä
43 g vehnäjauhoja
11 g maissitärkkelystä
2 kananmunaa (letuaiset ja valkuaiset erikseen)
58 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua
33g voisulaa

Jauha pistaasipähkinät jauhoksi tehosekoittimella. Sekoita pistaasijauhojen sekaan vehnäjauhot, maissitärkkelys ja vaniljasokeri.
Voitele ja jauhota 10 koloa muffinssipellistä.
Vatkaa keltuaiset vaahdoksi ja lisää sekaan vähitellen 44 g sokerista sekä sitruunamehu. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää loput (14 g) sokerit sekaan. Lisää keltuaisvaahto valkuaisvaahdon sekaan ja sekoita varovaisesti, mutta huolellisesti. Lisää jauhoseos ja sula voi vuorotellen vaahtoon niin, että lopetat jauhoseoksen lisäämiseen. Annostele muffinssipellin koloihin.
Paista 175 asteessa n. 20 min tai kunnes minikakut tuntuvat keskeltä kiinteiltä. Suojaa kakut leivinpaperilla n. puolivälissä paistoa ettei ne pala päältä.

Tumma suklaakuorrute on suoraan kinuskikissan blogista. Minikakkujen kuorruttamiseksi ohje on puolitettu. Pistaasikakunalkupeäinen ohje löytyy täältä.



Pistaasipähkinä-minileivokset oli todella hyviä! Tumma suklaakuorrute sopi todella hyvin pistaasin kanssa yhteen. Ja leivosten kokokin oli sopiva, jo yksi leivos oli tarpeeksi (tosin perheen miesväelle ei se yksi riittännyt).

lauantai 27. lokakuuta 2012

Puolukka-suklaamuffinssit

Taas minulle tuli mieliteko leipoa jotain makeaa ja kipeää. Joka tarkoittaa siis suklaata ja puolukkaa. Tällä kertaa raaka-aineet eksyivät muffinssien muotoon.


Puolukka-suklaamuffinssit (n. 16 kpl)

100 g voita
n. 50 g tummaa suklaata
2 munaa
2 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl jäisiä puolukoita

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Palasta suklaa rouheiksi paloiksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäiset puolukat ja suklaarouhe vaahtoon ja kääntele sekaan. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahdon sekaan. Lisää jäähtynyt voisula. Paista 220 asteessa n. 12 minuuttia.



Minun piti ainakin laittaa paiston loppuvaiheessa leivinpaperia muffinssien päälle koska ne meinasi alkaa kärtsäämään päältä. Mutta nämä on Hyviä!! Tosin olisin kaivannut vieläkin enemän puoolukkaa, mutta sen jälkeen muffinssit olisi jo pelkkiä puolukkamuffinsseja.
Luulen, että tänä talvena ei tule olemaan ongelmaa mihin kaikki ne puolukat pakkasesta käytetään. Olen päässyt puolukoiden makuun leivonnassa.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pekoni-sipulimuffinsseja, suklaamoussekakkua ja brandy snapseja

Huomenna mies täyttää viittä vaille täysiä vuosia ja tänään kahvitellaan merkkipäivän tienoilta. Päätin rohkeasti taas testata kaikkea uutta ja hauskan kuuloista leipomusta silläkin uhalla, että kaikki menee päin sitä itteensä. Tarjottavien listalle pääsi pekoni-sipulimuffinssit, suklaamoussekakku (josta piti tulla suklaa-pähkinämoussekakku, mutta hukkasin meille kotiin pähkinärouheen kriittisessä vaiheessa, joten kakku supistuin pelkäksi suklaamoussekakuksi) ja brandy snapsit.


Pekoni-sipulimuffinssit 12 kpl

Paketillinen pekonisiivuja (140 g)
2 dl maitoa
60 g sulaa voita
1 muna
2 rkl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 isohko sipuli
basilikaa

Paista pekonisiivut rapeiksi ja laita talouspaperin päälle jäähtymään (ylimääräinen rasva imeytyy paperiin). Kuullota sipulisilppu pekonin rasvassa.
Vatkaa mun akevyesti ja lisää joukkoon maito, sokeri ja sula voi. Sekoita. Siivilöi sekaan vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita aineet sekaisin. Murskaa pekonit taikinan sekaan, lisää sipulit ja pienennä haluamasi määrä basilikaa sekaan. Sekoita ja jaa taikina 12 mufinssivuokaan.
Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.





Suklaamoussekakku

Kakkupohja uunipellillä

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl venhäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi vaahdon sekaan pienissä erissä. Ota osa taikinasta pursotinpussiin ja pursota leivinpaperilla vuoratulle uunipellille haluamaasi kuviota. Laita pelti hetkeksi pakkaseen.
Laita yli jääneet pursotus taikinat takaisin kulhoon ja siivilöi kaakaujauhe sekaan. Sekoita varovaisesti. Ota pelti pakkasesta. Kaada loput taikinat pellille ja tasoita. Paista 200 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irroita paistamisessa käytetty leivinpaperi heti.


Suklaamousse

2 liivatelehteä
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 dl vispikermaa
3 rkl sokeria
n. 80 g tummaa suklaata
1-2 rkl vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Vaahdota kerma. Yhdistä vaahdot. Sulata suklaa, anna jäähtyä hieman ja lisää vaahdon sekaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Liuota liivatelehdet veteen (jos ne ei meinaa liueta, voit kuumentaa vesi-liivate seosta varovaisesti mikrossa). Kaada liivate ohuena nauhana vaahdon sekaan kokoajan sekoittaen.


Kakun kokoaminen

Mittaa vuokasi ympärysmitta ja halkaisija. Leikkaa kakkupohjasta irtopohjavuoan korkuinen kaistale reunoiksi (reunus kannattaa tehdä kahdesta kaistaleesta). Leikkaa kaksi ympyrää (pohja ja kansi), joiden halkaisija on n. 2 cm pienempi kuin kakkuvuokasi halkaisija. Minä tein kakun 17 cm halkaisijalta olevaan vuokaan, joten ympyröideni halkaisijat oli 15 cm.
Kostuta reunakaistaleet nurjalta puolelta ja aseta irtopohjavuoan reunoille. Aseta pohja vuokaan ja kostuta. Kaada mousse kakun sisälle (mousse kannattaa tehdä vasta kun on leikannut kakkupohjasta sopivan kokoiset osat). Kostuta kantta hieman nurjalta puolelta ja aseta se paikoilleen. Laita jääkaappiin vähintään muutomaksi tunniksi jähmettymään.






Brandy snaps 12 kpl

55 g voita
55 g ruokosokeria
55 g vaaleaa siirappia
50 g vehnäjauhoja
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl sitruunamehua

Tarvitset myös puisen kauhan, metallisen vispilän tms jossa on ohut lieriönmuotoinen varsi, jonka ympärille voit kääriä keksit. Puinen varsi kannattaa öljytä.

Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen ja vuoraa kaksi uunipeltiä leivinpaperilla.
Mittaa voi, sokeri ja siirappu pieneen paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna varovaisesti miedolla lämmöllä kunnes voi on sulanu ja sokeri liuennut (menee n. 15 min). Älä anna seoksen kiehua.
Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä 2-3 minuuttia. Siivilöi jauhot ja inkivääri seokseen ja lisää sitruunamehu. Sekoita huolellisesti. Annostele uunipellille 4 x ruokalusikallinen seosta (jätä leviämis varaa!), eli paistat 4 keksiä per pelti. Paista 10-15 minuuttia tai kunnes keksit ovat kullanruskeita ja pitsimäisiä.
Anna keksien jäähtyä hieman kunnes pystyt kierittämään ne kauhan tms ympärille (varo ettet polta sormiasi). Jos keksit jähmettyy liikaa ennen kierittämistä tai kierittäessä, laita pelti hetkeksi takaisin uuniin ja keksit pehmenee uudelleen. Paista yksi pelti kerralla että ehdit kieritellä keksit tötterölle.


Anna keksirullien jäähtyä täysin ja täytä sen jälkeen kermavaahdolla.


perjantai 12. lokakuuta 2012

Haukiburgeri

Minä olen varsin onneton valmistamaan kalaa. Uunilohi, jonka pitäisi olla ehkä maailman yksikertaisin ruoka, epäonnistuu melko säännöllisesti. Sen sijaan hauki on kala, jonka kanssa onnistun poikkeuksetta!
Tällä kertaa herkuttelimme perheen kanssa haukiburgereilla.

Haukipihvit 6-7 kpl

n. 300 g ruodotonta haukea
1 dl korppujauhoja
1 dl maitoa/kermaa
1 muna
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
valkopippuria
cayannepippuria
ruohosipulia

Jauha hauki mössöksi tai käytä valmiiksi jauhettua haukea. Sekoita korppujauhot ja mausteet keskenään ja lisää maito. anna turvota. Sekoita jauettu hauki, korppujauhot, sitruunamehu, silputtu ruohosipuli ja muna keskenään tasaiseksi massaksi.
Muotoile öljytyin käsin pihvejä (tai pyöryköitä), leivitä ne (korppujauhot tms, itse leivitin sämpyläjauhoilla) ja paista voissa pannulla.



Hampurilaissämpylät 4 kpl

1 dl vettä (42 asteista)
2 rkl maitoa
1 tl kuivahiivaa
1 rkl muscovado sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
0,75 tl suolaa
1,5 rkl pehmeää voita

Yhdistä vesi, maito, sokeri ja hiiva. anna seistä 5 minuttia.
Vatkaa muna kevyesti.
Yhdistä vehnäjauhot ja suola keskenään. Nypi voi joukkoon. Lisää vesi-hiivaseos ja muna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Vaivaa n. 10 minuttia, tarvitsee käyttää jauhoja suhteelisen paljon. Anna kohota n. 1-2 h.
Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele kukin niistä palloksi. Aseta pallot leivinpaperille, litistä niitä hieman ja anna kohota liinan alla n. 1-2 h.
Voitele sämpylät maidolla ja paista 200 asteessa 10-15 min.

Alkuperäinen ohje hampurilaissämpylöihin löytyy Sisaret keittiössä blogista



Kermaviilikastike

2 dl kermaviiliä
½ lime
pieni pala inkivääriä
mustapippuria

Purista puolikkaan limen mehu kermaviilin sekaan. Raasta inkivääri joukkoon ja rouhi hieman mustapippuria. Sekoita.



Hampurilaisen väliin pääsi tällä kertaa frisèe-salaattia, tomaattia, sipulia, maustekurkkua, kermaviilikastiketta, haukipihvi ja Alpzirler-juustoa.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Chiliä kakussa

Viime kuussa leivoin tulista chilikakkua ja se kyllä vei kielen mennessään! Aivan mielettömän ihanaa tulisuutta. Ja kun kakun kanssa nautti vielä kermaliköörillä terästettyä kaakaota, niin paremmasta ei väliä.



Tulinen chilisuklaakakku

Pohja:
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
70g saksanpähkinöitä
2 tl leivinjauhetta
150 g voita
1 dl kiehuvaa vettä
jauhettua cayennea oman maun mukaan

Laita uuni lämpeämään 170 asteeseen. Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Palasta saksanpähkinöitä pienemmiksi, palat saa olla silti aika rouheita, ja lisää ne kuiviin aineisiin. Lisää kuivat aineet vaahtoon ja sekoita hyvin. Sulata voi ja lisää se taikinaan sekaan. Lisää kiehuva vesi. Voitele halkaisijaltaan 17 cm kakkuvuoka ja jauhoita se. Kaada taikina vuokaan ja paista alimmalla ritilätasolla n. 40 min.
(reilu veitsenkärjellinen cayennea tekee kakusta hyvin miedon. Taikinaa voi aina maistaa ettei pohjasta tule omaan makuun liian tulista. Itse sain laittaa cayannea aika ronskilla kädellä ja kakku oli edelleen aika miedon makuista.)

Täyte/kuorrute:
100g suolatonta voita
1,3 dl tomusokeria
100 g tummaa suklaata
tulista chilitahnaa

Vatkaa huoneen lämpöinen voi ja tomusokeri keskenään vaahdoksi. Lisää chilitahna vähitellen välillä maistaen, ettei täyteestä tule liian tulista. Jaa täyte kahteen osaan. sulata suklaa vesihauteessa. Anna sulan suklaan jäähtyä hieman ja lisää se puolikkaaseen täytteeseen.

Leikkaa kakkupohja puoliksi. Laita suklainen täyte kakun väliin ja vaalea kakun päälle. Koristele suklaalla, appelsiinikoristeilla tms.




Suosittelen ehdottomasti testaamaan tää!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Mutakakkua ja puolukkasorbettia

Taas kerran mielessä kaihersi makuyhdistelmä makeaa suklaata ja jotain ihanaa kirpeää kaveriksi. Niimpä ajattelin vihdoin testata millaista sorbettia puolukasta saisi aikaiseksi ja kaveriksi ajatuksissa istahti ihanan suklainen mutakakku.

Mutakakku

3 munaa ja 1 munan keltuainen
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
200 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota halkaisijaltaan n. 26 cm irtopohjavuoka (laita pohjalle leivinpaperia). Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Sulata suklaa ja voi ja jätä jäähtymään.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt voi-suklaa seos vaahtoon ja sekoita. Siivilöi vehnäjauhot ja leivinjauho taikinaan ja sekoita huolellisesti. Kaada taikina irtpohjavuokaan ja paista alimmalla ritilätasolla 20-25 minuuttia.
Anna jäähtyä hetken aikaa ja poista vuoan reunat.


Puolukkasorbetin tein samalla ohjeella kun vadelmasorbetinkin. Tällä kertaa en tosin siivilöinyt puolukan kuoria pois, mielestäni ne ei pahemmin haittaa sorbetin seassa. Sorbetin teosta ylijäävän valkuaisen sai näppärästi ujutettua tuonne mutakakun taikinaan, niin ei sekään mennyt haaskuulle. Ja puolukkasorbettia kyllä todellakin oli syytä sekoittaa muutoman kerran pakastamisen aikana ettei puolukka vajoa kulhon pohjalle.


Tämä oli aivan järkyttävän hyvää! Puolukan ystävälle puolukkasorbetti on jotain aivan mielettömän ihanaa ja kun sen kaverina tarjoaa tuota suklaista unelmaa, ei voi kun hymyillä. Seuraavaksi täytyisi kai vihdoin testata millaista sorbettia saisi aikaiseksi karviaisista, niitä kun en oikein osaa käyttää yhtään mihinkään leivonnassa eikä niitä pakkasesta tule syötyä sellaisenaaknaan, niin saisi karviaisetkin johonkin hyötykäyttöön.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Tunnustus

Olin saanut VillaNannan blogista tunnustuksen. Suuri kiitos sinne!! Mukava kun blogistani pidetään.


Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
2. Anna tunnus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Olen kapinallinen, taas. En osaa jakaa tunnustuskia blogeille, kenen pitäjiin minulla ei ole oikein minkäänlaista henkilökohtaista kosketusta. Joten jaan tunnustuksen vain yhdelle blogille,  Taikataikinoille.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Vihreä tee -kuppikakut

Nämä kuuluvat taas kategoriaan "miehen herkut", kuten kuuluivat myös inkiväärikuppikakutkin. Idea kuppikakuissa on laittaa teetä taikinaan sekä kuorrutukseen. Hieman skeptisenä aloitin kuppikakkujen teon, teellä höystetty maito ei nimittäin haise kamalan hyvälle. Mutta kyllä näistä hyviä tuli.


Vihreä tee -kuppikakut (12 kpl)

1,2 dl maitoa
vihreää teetä
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
140 g sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
40g voita
1 kananmuna
0,25 tl vanilja-aromia

Kuorrutus:
4 dl tomusokeria
80 g suolatonta voita
20 g vihreää teejauhetta
0,25 dl maitoa

Mittaa taikinan maito kulhoon ja laita vihreää teetämaidonsekaan. alkuperäisessä ohjeessa teen määrä oli 3 pussia, minä laitoin 4 g Cui Ming vihreää teetä. Laita maito jääkaappiin 2h-12h ajaksi.
Laita uuni lämpeämään 170 asteeseen. Mittaa kulhoon jauhot, sokeri, kaakaojauhe, leivinjauhe ja huoneenlämpöinen voi. Sekoita ne keskenään. Poista tee maidon joukosta ja lisää sinne muna ja vanilja-aromi. Sekoita ne keskenään. Lisää maito mahdessa osassa voi-jauho seoksen sekaan ja sekoita sähkövatkaimella. Annostele taikina 12 vuokaan ja paista 20-25 min.
Anna kuppikakkujen jäähtyä ennen kuorrutteen tekoa. Mittaa huoneenlämpöinen voi, tomusokeri ja teejauhe kulhoon ja sekoita. Lisää maito ja vatkaa sähkövatkaimella n. 5 min, kunnes kuorrute on vaaleaa ja kuohkeaa. Levitä kuorrute kuppikakkujen päälle.



torstai 20. syyskuuta 2012

Kuplia

Taikataikinat blogissa törmäsin hauskoihin liivatekupliin ja ihastuin niihin välittömästi! Vielä enemän ihastuin niihin nähtyäni hauskan kakun, joka oli koristeltu sateenkaaren väreillä värjätyillä kuplilla. Ja kun sain kaupiteltua idean hauskoista liivatekuplista siskolle pienen neidin ensimmäisen kakun koristeiksi, ei minulla ollutkaan enää mitään syytä olla testaamatta kuinka kuplien teko sujuu.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuplien resepti menee näin:

1 osa liivatejauhoja
2 osaa vettä
elintarvike väriä tms halutessaan
vesi-ilmapalloja
hammastikkuja tms.
teippiä
jonkun alustan mihin tikut tökkiä kuivamaan

Puhalla pallot halutun kokoiseksi, muotoile niistä palloja ja teippaa tikkuihin kiinni.
Mittaa vesi kulhoon ja värjää se halutessasi. Lisää liivatejauhe, sekoita ja anna tekeytyä 5 min. Lämmitä mikrossa täydellä teholla n. 20 s, ole tarkkana ettei liemi pääse kiehumaan. Anna hieman jähtyä ja poista vaahto pinnalta. Pyöräytä tikkuihin teipattuja palloja liivate mössössä ja aseta kuivamaan. Voit toistaa mössössä pyöräyttämisen kerran pari halutessasi (minä halusin). Anna kuivua vähintään vuorokausi.
Puhkaise pallo ja poista se varovaisesti kuplan sisältä. Voit leikata kuplan reunoja siistimmiksi.



Minä testasin innoissani kaikki mahdolliset sateenkaaren värit joita sain tehtyä. Kaikista väreistä ei tullut kauhean kauniita, mutta kyllä niistä sateenkaaren saisi askarreltua.


Sisko kuitenkin halusi ainoastaan violetteja ja punaisia kuplia, joten niistä siis pääsin tehtailemaan lisää.
Kuplien teko oli kyllä aivan älyttömän helppoa ja niistä saa hauskan koristuksen kakkuun! Muistaessani voin lisätä myöhemin kuvan kakusta, missä kuplia on käytetty.




27.10.2012
Juhlat on juhlittu jo aikapäiviä sitten, mutta laiskuuttani en ole saanut aikaiseksi siirtää kuvaa kuplakakusta tänne. joten tässä se nyt on. Tein siskolle myös perhosia kakkuun, koska sormet syyhysi testata osaanko tehdä niitäkin.


Pahoittelen kuvan laatua. Kuva otettiin hämärähkössä salissa salamavalolla.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Suklaamuffinssit

Maailman paras suklaamuffinssien resepti sisältää suklaata. Paljon. Löysin tämän reseptin vuosia sitten, en muista mistä. Hukkasinkin sen jo kerran, mutta onneksi olin antanut sen eteenpäin äidilleni, jolta sain reseptin takaisin. Sen jälkeen pidin huolen, että kirjoitin reseptin ylös enkä hukkaa sitä enää koskaan.


Suklaamuffinssit (12 kpl)

150 g suklaata
100 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 munaa

Sulata suklaa vesihauteessa. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahdonsekaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Valuta sekaan sula suklaa. Sekoita lopuksi munat yksitellen taikinaan. Nostele taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 8-10 min.

Tällä kertaa kuorrutin muffinssit kaakaokermavaahdolla, jonka väriä syvensin hieman tumman ruskealla pastavärillä. Päällä vielä hieman suklaarouhetta.

Jos muffinsseista haluaa syntisen hyviä, voi sekaan palastaa vielä suklaa paloja. Yleensä ostan näitä muffinsseja varten levyn Fazerin sinistä ja palasta yli jäävän 50g vielä taikinan sekaan. Tällöin muffinssit ei yleensä kohoa kamalan hyvin, mutta maistuvat kyllä sitäkin herkullisemmilta!

Kuopuksen mielestä minun koristelemat muffinssit eivät olleet vielä täydellisiä. Tässä kuopuksen näkemys suklaisista muffinsseista.



tiistai 28. elokuuta 2012

Inkiväärikuppikakut

Meillä mies on suuri inkiväärin ystävä ja tämä oli hyvä tekosyy testata millaisia inkiväärikuppikakuista oikein tulisi. Raaka-aineetkin reseptissä vaikuttivat olevan aivan normaaleja, mutta hillotun inkiväärin löytäminen osottautui melko ylivoimaiseksi tapaukseksi. Lopulta löysin sitä paikallisesta suuremmasta tavaratalosta. Siellä ne seisoi orpona säilykepersikoiden kainalossa, kaikki kaksi purkkia! Ystävällisesti jätin vielä toisen purkin kauppaan (kiitos kuuluu osittain hillottujen inkiväärien ruokottoman kallille hinnalle), sieltä voi joku toinen tarvitseva saada onnistumisen tunteita säilykepurkki osastolla.



Inkiväärikuppikakut (12 kpl)

120 g vehnäjauhoja
140 g sokeria
1½ tl leivinjauhetta
½ tl kanelia
¼ tl maustepippuria
40 g normaali suolaista huoneenlämpöistä voita
1,2 dl maitoa
1 kananmuna
¼ tl vanilja-aromia
n. 80 g hillottua inkivääriä hienoksi pilkottuna (säilytä sokeriliemi!)

kuorrute:
½ dl maitoa
1 reiluhko pala tuoretta inkivääriä
200 g tomusokeria
62 g suolatonta huoneenlämpöistä voita
¼ sitruunan raastettua kuorta

Mittaa kuorrutteen maito kulhoon. Kuori tuore inkivääri ja palasta 4 osaan, laita inkiväärin palat maidon sekaan, kansi kulhoon päälle ja jääkaappiin 2 h-12 h ajaksi.

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen.
Mittaa jauhot, sokeri, kaneli, pippuri, leivinjauhe ja voi kulhon ja sekoita sähkövatkaimella (tai monitoimikoneella). Kaada puolet maidosta erilliseen kulhoon, lisää kananmuna ja vanilja-aromi sekaan. Sekoita aineet keskenään. Kaada loput maidosta jauho-sokeri-voi-seokseen kokoajan sekottaen. Kun aineet on sekottuneet, kaada maito-muna seos myös kulhoon ja sekoita suurimmalla nopeudella kunnes taikina on tasaista. Lisää pilkottu inkivääri joukkoon ja sekoita käsin. Annostele taikina 12 muffinssi vuokaan niin, että vuoasta jää 1/3 täyttämättä. Paista 20-25 minuuttia.
Sillä välin kun muffinssit on uunissa, mittaa pieneen kattilaan 1 dl hillotun inkiväärin sokerilientä ja 1 dl vettä. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä n. 10 min tai kunnes n. 1/3 seoksesta on haihtunut.
Kun otat kuppikakut uunista, valuta niiden päälle 1-2 tl sokerilientä per kuppikakku. Anna niiden jäähtyä ennen kuorrutteen tekoa.

Sekoita tomusokeri, raastettu sitruunankuori ja voi keskenään. Poista inkiväärimaidon seasta inkiväärit ja lisää maito tomusokeriseoksen joukkoon ohuena nauhana kokoajan sekottaen sähkövatkaimella. Jatka vatkaamista suurimmalla nopeudella n. 5 min kunnes kuorrute on tasaista ja kuohkeaa. Kuorruta kuppikakut.

Koristele kuppikakut sitruunankuoriraasteella ja palotelluilla hillotuilla inkivääreillä.



Täytyy kyllä myöntää, että nämä kuppikakut olivat järkyttävän hyviä! Ei lähellekään niin makeita ällötyksiä kun edelliset kuppikakut joita testasin, vaan ihanan mausteisia ja raikkaita. Uskoisin, että näitä tehdään seuraavan kerran viimeistään jouluna, mausteisen makunsa vuoksi voin kuvitella nämä yhdeksi herkuksi joulupöytään. Tosin ennen sitä minun täytyy oppia hilloamaan inkivääriä itse.

perjantai 24. elokuuta 2012

Browniet ja vadelmasorbetti

Minulla on ollut koko viikon epämääräinen halu leipoa jotain, en vaan ole keksinyt mitä. Tänään selailin lopulta reseptikirjoja ja internettiä täydellisen herkullisen ohjeen toivossa. Yritin löytää jonkun vadelmaisen marenki luomuksen, mutta mikään löydetystä ohjeesta ei tuntunut hyvältä. Mietin vihdoinkin tekeväni toisen version limepiirakasta, mutta sekään ei oikeastaan houkuttanut. Lopulta päädyin etsimään vadelmaisen brownisien ohjetta, mutta niidenkin kanssa petyin. Joten lopulta päädyin tekemään ihan vain suklaa brownieita ja niiden kaveriksi vadelmasorbettia. Sorbetille en löytänyt suoraan sopivaa ohjetta, joten sovelsin useampaa ohjetta yhdistellen oman version.

Browniet (12 kpl)

200 g tummaa suklaata
175 g voita (mieluiten suolatonta)
325 g sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Sulata suklaa ja voi (laita ne kuumuutta kestävään astiaan, astia hiljalleen kiehuvan kattilan päälle niin ettei astian pohja kosketa vettä ja anna sulaa). Mittaa toiseen kulhoon sokerit ja kaada voi-suklaa seos päälle. Sekoita huolellisesti. Lisää jauhot joukkoon ja sekoita huolellisesti. Lopuksi lisää munat ja sekoita kunnes taikina on paksua ja sileää. Kaada taikina n. 30 cm x 20 cm x 5 cm kokoiseen astiaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 30-35 min, varo ettei reunat pääse kuivamaan. anna jäähtyä kokonaan ennen tarjoilua. Koristele tomusokerilla.


Vadelmasorbetti

200 g vadelmia
1 rkl tomusokeria
0,75 dl vettä
4 rkl sokeria
1 munan valkuainen

Soseuta vadelmat sauvasekottimella/tehosekottimella. Survo sose siivilän läpi jotta siemenet erottuu. Lisää tomusokeri vadelmasoseeseen. Mittaa vesi kattilaan ja lisää sokeri. Kiehauta ja anna kiehua heikosti n. 5 min. Varo ettei sokeriliemi pääse palamaan. Vatkaa munanvalkuainen. Lisää kovaan vaahtoon kuuma sokeriliemi ohuena nauhana ja vatkaa kunnes seos on jäähtynyt. Lisää vadelmasose vaahtoon. Laita kulho pakkaseen n. 4 tunniksi. Voit sekoittaa muutoman kerran sorbettia jäätymisen aikana, mutta tämä ei välttämättä ole tarpeen. Itse sekoitin kahdesti.


Ja täytyy sanoa, että tämä oli aivan Täydellinen yhdistelmä! Ihanaa, tunkkaisen suklaista ja mehevää brownieta raikkaan ja kevyen oloisen vadelmasorbetin kera.

tiistai 21. elokuuta 2012

Hampunsiemenpihvit

Hamppu on eräs kasvi, jota haluaisin oppia käyttämään monipuolisesti ruoanvalmistuksessa. Toista samanlaista supersiementä ei kai ole olemassakaan! Joskus aikoinaan testasin kuorellisia hampunsiemeniä, mutta ne eivät saaneet innostumaan kokkauksesta ollenkaan. Lopulta törmäsin kuorittuihin ja rouhittuihin hampunsiemeniin ja pääsin kunnolla testaamaan millaista pöperöä siemenistä saisi aikaiseksi. Internetin kätköistä onnistuin kaivamaan yhden säädyllisen pihvi reseptin, jota tosin muokkasin mieleisekseni.


Hampunsiemenpihvit (8-10 kpl)

1½ dl hampunsiemenrouhetta
1½-2 dl vettä
1 isohko porkkana
2 dl kaurahiutaleita
½ dl grahamjauhoja
mausteita (esim kuivattuja yrttejä, pippuria, currya tms.)

Raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Sekoita kaikki aineet keskenään ja lisää vettä niin, että saat muotoiltavaa massaa. Muotoile kostutetuin käsin pannulle pihvejä ja paista öljyssä 3-4 minuttia per puoli.


Mausteita kannattaa lisätä rohkeasti ettei pihvit jää kovin mauttomiksi. Meillä nämä tekee kauppansa (kuopusta lukuunottamatta), eikä niitä jää seuraavalle ruoalle syötäväksi. Tästä on hyvä jatkaa uusien hamppureseptien metsästämistä! Hyviä reseptejä saa ehdottaa :)

torstai 16. elokuuta 2012

Mureke yllätyksen kera

Joku aika sitten satuin katsomaan Nigellan keittiössä ohjelmaa, jossa Nigella valmisti mureketta yllätyksen kera. Ja koska olen helposti innostuva ja vietävissä, päätin siltä istumalta, että meillä syödään yllättävää mureketta vielä joku päivä!
Tänään oli mureke päivä. Murekkeen yllätys on sen sisälle kätketyt keitetyt kananmunat. Laitetaan n. 1/3 mureketaikinasta pohjaksi ja kanamunia päälle.


Tämän jälkeen kanamunat peitetään lopulla murekkeella ja saumakohta tiivistetään. Pelkät kanamunat ei saaneet minua innostumaan tästä, vaan ne pekonit, joihin mureke lopuksi kääritään!


Eli mureke peitetään kokonaan pekonilla. ja eikun uuniin! Itse paistoin 200 asteessa tunnin verran (jauhelihaa murekkeeseen käytin 400 g). Ja tämä oli kyllä aivan mielettömän Herkullista!! Suosittelen testaamaan.


Alkuperäinen Nigellan resepti löytyy täältä.

Punaherkukkajuustokakku

Punaherukoita sen kun vaan riittää ja en viitsinyt kaikkia niitä pakkaseen laittaa, niin täytyi keksiä vielä jotain, mitä niistä voisi tehdä. Joten päätin testata millaista juustokakkua saisi aikaiseksi, jos sinne sekaan heittelee punaherukoita. Suuntaa antavan ohjeen löysin Hella & houkutus blogista. Tosin omani tein pienempään vuokaan, joten jouduin rukkaamaan ohjetta sen puolesta. ja alkuperäisen ohjeen mitat "purkki sitä ja purkki tätä" meinasi aiheuttaa kaupassa harmaita hiuksia. Kun ohjeessa seisoo "prk ranskankermaa", niin otanko nyt sitten sitä 150 g vai 200 g?? Puolikkaassa ohjeessa koolla ei ole niin väliä, mutta alkuperäisessä eroa tulisi jo 100 g ja se voisikin jo tuntua jossain.



Punaherkuuajuustokakku

Pohja:
10 kpl LU Digestive keksejä
35 g voita sulatettuna

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g vispikermaa
75 g sokeria
0,25 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 tl vanijlasokeria
100 g punaherukoita

Kuorrutus:
200 g ranskankermaa
½ rkl sokeria
ripaus vaniljasokeria

Murskaa keksit hienoksi murskaksi. Sulata voi ja lisää se keksimurskaan. Sekoita, painele irtokakkuvuoan pohjalle (halkaisija 17 cm). Laita kelmu päälle ja jääkaappiin.
Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Vaahdota tuorejuusto ja lisää sinne vaahdotettu kerma. Lisää joukkoon sokerit, jauhot ja lopuksi muna. Lisää marjat. Kaada vuokaan ja paista n. 40 min.
Paiston jälkeen sekoita kuorrutuksen aineet keskenään löysäksi vaahdoksi. Kaada kakun päälle ja laita uuniin n. 5 min.
Jäähdytä kakku kunnolla ja kylmennä jääkaapissa. Koristele.


Luultavasti irtopohjavuoan reunus olisi ollut syytä poistaa lähes heti sen jälkeen, kun kakun otti uunista. Nyt nimittäin kaunis ruskea paistopinta jäi ikävästi kiinni irtopohjavuoan reunukseen. Maku sen sijaan taisi mennä nappiin. Niin lapset kuin mieskin tuntuivat tykkäävän, tosin lapset ei oikein ymmärtänyt miksi olin laittanut hyvän kakun sekaan "noita punasia" ja marjat jäi syömättä. Minusta taas happaman kirpeät punaherukat oli mukava piristys juustokakun seassa.

tiistai 14. elokuuta 2012

Jäälauttaleivokset

Törmäsin eräällä keskustelupalstalla jäälauttaleivoksiin ja ne sai veden herahtamaan kielelle. Tutkin blogeja ja tulin siihen tulokseen, että näiden täytyy olla aivan erinomaisen herkullisia! Joten olihan niitä pakko koettaa tehdä itsekin.

Jäälauttaleivokset (20-25 kpl)

Pohja:
200g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 munan keltuaista
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl nestettä (kermaa, maitoa, vettä, punssia, likööriä tms.)
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Täyte:
1 levy suklaata (esim. 200g Fazerin sinistä)

Marenki:
3 munan valkuaista
2 dl sokeria

Erota keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Sekoita kuivat aineet keskenään. Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.
Sekoita pehmeää rasvaa sähkövatkaimella ja lisää munankeltuaiset yksitellen. Lisää neste ja kuivat aineet edelleen vatkaten sähkövatkaimella. Levitä taikina leivinpaperille (ei tarvite olla ihan uunipellin kokoinen taikinalevy). Palasta suklaa, laita suklaapalat taikinan päälle ja painele ne kevyesti taikinaan.
Vaahdota valkuaiset. Lisää sokeri vähitellen kokoaajn vataten. Kun marenki on valmista, levitä se suklaan päälle. Paista n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilemista.

Torttu ennen marengin levitystä 


Alkuperäisessä ohjeessa Juhlattaren blogissa kehotetaan vaahdottamaan voi ja sokeri, mutta onnettoman sisälukutaitoni ansiosta sekoitin KAIKKI kuivat aineet keskenään, kuten ohjeessa käskettiin. Vasta kun olin saanut sokerit hyvin sekoitettua jauhoihin, tavasin ohjetta eteenpäin ja huomasin, ettei sokerit kuuluneet ollenkaan jauhojen joukkoon (vaikka ne kyllä minusa ovat kuivia aineita). Samoin korvasin vanilliinisokerin vaniljasokerilla, en ymmärrä miksi ihmiset käyttävät tuota kun parempaakin ainetta on saatavilla. Tosin laitoin vaniljasokeria kyllä aika reippaalla kädellä, a teelusikallista ei riitä alkuunkaan.

Olin myös hieman pettynyt leivoksiin (johtuu ehkäpä kämmeistäni ja aineiden korvaamisesta toisella?), mutta odotin jotain enemän. Lapsille kyllä taas kerran maistui (ja miehelle). Ehkä tuo pellillinen siis tulee syötyä pois.